Etusia käsitellessä oikeasta kyynärästä kuului selvästi ja myös tuntui rutinaa ja tätä sitten pohdittiin pitkään mikä voisi olla syynä. Fyssari huomasi myös, että seistessä tai istuessa oikea etunen aukeaa hivenen ulospäin ja koira juuri ja juuri erotettavasti keventää siltä painoa.. Yhtään se ei jalan käsittelyä ja venyttelyä millään tavalla aristanut, eikä rutinoita myöhemmin kokeiltaessa enää kuulunut. Tämä voi johtua liukastumisesta tms. mutta sovittiin kuitenkin, että mennään näyttämään ortopedille ja varmistetaan ettei kyynärässä vain ole mitään, lähinnä agiharrastuksen takia. Jos tuo olisi ihan pelkkä sohvakoira niin koko jutun voisi periaatteessa unohtaa, mutta hyvä se on tässä tilanteessa varmistaa. JOS sieltä jotain löytyykin, niin voi olla, että meidän aksailut oli sitten siinä.. mutta ei murehdita etukäteen. Ihan puhtaat nollathan kyynärät virallisissa kuvissa olivat.
Sovittiin, että mennään keväämmällä käymään vielä kerran fysioterapiassa löytyi sieltä kyynäristä sitten mitään tai ei. Aika heikohkot lapalihakset munkin mielestä Rokilla on ja on aina ollut, ja saadaan sitten niiden treenaamiseen vinkkejä, jos ei muuta.
Kotiinpäin tultaessa päätettiin extempore mennä mun siskon luokse kylään ja Rokki pääsi ekaa kertaa niinkin eksoottiseen paikkaan kuin kerrostaloon! :D Tai itseasiassa toista kertaa, edellinen kerta oli sen ollessa ihan pikkupentu, joten siitä tuskin kauheasti muistaa. Portaat oli ylöspäin mennessä vähän jännät, kun ovat sellaiset joka suuntaan avoimet, ja viime metreillä meinasi epävarmuus iskeä, mutta pienellä kannustuksella siitäkin selvittiin. Muutenkin joudutaan tosi vähän rappusia kulkemaan arjessa niin ihan hyvä niitäkin välillä "harjoitella".
Karvainen kyläilijä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti